Porin kaupungille merkittävä paikkatietoalan palkinto

Porin kaupungille merkittävä paikkatietoalan palkinto San Diegossa


23. elokuuta 2017

Esri, maailman johtava paikkatietoanalytiikan ja -ratkaisujen toimittaja, luovutti Porin kaupungille vuoden 2017 Special Achievement in GIS (SAG) -palkinnon 12. heinäkuuta Esrin kansainvälisen käyttäjäkonferenssin yhteydessä San Diegossa. Yli 300.000 ehdokkaan joukosta valittu Porin kaupunki on ensimmäinen kuntaorganisaatio Suomessa, jolle kyseinen palkinto on myönnetty. Aikaisempina vuosina Esrin SAG-palkinnon ovat saaneet muun muassa Suomen metsäkeskus, Fingrid ja Liikennevirasto. Palkinto jaettiin tänä vuonna yhteensä 180 organisaatiolle maailmanlaajuisesti. 

”SAG-palkinto tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esitellä käyttäjiemme merkittäviä saavutuksia”, sanoo Esrin perustaja ja pääjohtaja Jack Dangermond. ”Palkinto antaa tunnustusta organisaatioille, jotka esimerkillisellä tavalla hyödyntävät paikkatietoteknologiaa yhteiskuntamme hyväksi. Käyttäjiemme merkittävän työn nostaminen esiin – niin kaupallisella kuin julkisella alalla – hyödyttää koko paikkatietoyhteisöä, mikä on erittäin arvokasta.”

Porin kaupungin saaman palkinnon myöntämisen perusteena on kaupungin innovatiivinen ote paikkatiedon ja uusimman teknologian hyödyntämiseen muun muassa datan keräämisessä ja visualisoinnissa. Porin kaupunki on ennakkoluulottomasti lähtenyt paikkatiedon avulla kehittämään uusia ratkaisuja ja sovelluksia tehostaakseen toimintaansa sekä palvellakseen asukkaitaan entistä paremmin. Pori on ottanut Esrin paikkatietoteknologian uusimmat mahdollisuudet hyötykäyttöön ja näyttää muille kaupungeille ja kunnille tietä edistyksellisten teknologisten ratkaisujen ketterässä hyödyntämisessä kunnan tavoitteiden saavuttamiseksi.

”Porin kaupunki on erinomainen esimerkki organisaatiosta, jossa toimintaa ja palveluita kehitetään ennakkoluulottomasti ja aktiivisesti. Sovelletun maantieteen ratkaisuja on hyödynnetty innovatiivisesti ja   kaupunkilaisille on pystytty tuottamaan entistä asiakaslähtöisempiä palveluita. Kaupunkien kehittämisessä tarvitaan juuri Porin kaupungin kaltaista uskallusta ajatella toisin ja kyvykkyyttä ratkaista tarpeita tulevaisuus huomioiden. Yhteistyömme Porin kaupungin paikkatietotiimin kanssa on sujunut hyvin ja on ollut palkitsevaa”, sanoo Esri Finlandin myyntijohtaja Jalmari Talola

Porin kaupunki on aktiivisesti kehittänyt yli 40 Esrin teknologiaan perustuvaa sovellusta, joiden pyrkimyksenä on lisätä esimerkiksi sosiaalista hyvinvointia sekä houkuttaa Poriin lisää matkailijoita. Porin kaupungin julkisesta paikkatietoportaalista löytyy karttamuodossa olevaa tietoa niin suositelluista pyöräily- ja ulkoilureiteistä, koirapuistoista kuin bussireiteistä reaaliaikaisine kulkutietoineen. Samasta portaalista löytyvä Porin palvelukartta esittelee yli 300 kaupungin palvelukohdetta päiväkodeista terveys- ja sosiaalipalveluiden toimipisteisiin ja matonpesupaikoista kuntoratoihin. Lisäksi Porin kaupunki hyödyntää Esrin ArcGIS-paikkatietoalustaa muun muassa koulupiirien ja Satakunnan SOTE-alueiden suunnittelussa sekä Porin kaupungin omistamien kiinteistöjen energiankulutuksen seurannassa ja kunnossapidon suunnittelussa. Pori myös etsii jatkuvasti uusia mahdollisuuksia hyödyntää ArcGIS-paikkatietoalustaa ja on yksi ensimmäisistä, jotka ovat hyödyntäneet droneja kiinteistöjen kartoituksessa. 

”Tämä palkinto on upea kunnianosoitus siitä työstä, jonka olemme Porin kaupungilla paikkatiedon hyödyntämiseen ja kehittämiseen panostaneet”, Porin kaupungin paikkatietotiimin asiantuntijat Timo Widbom,Osmo Leppäniemi ja Mikko Viitala iloitsevat. ”Pori on ollut esimerkkinä monille suomalaisille kaupungeille modernien paikkatietotekniikoiden käyttöönotossa, käytössä ja kehittämisessä.”

Porin kaupungin paikkatietotiimin asiantuntijat Timo Widbom (vas.), Osmo Leppäniemi ja Mikko Viitala

SAG-palkinnon vastaanottivat Porin kaupungin paikkatietotiimin asiantuntijat Timo Widbom (vas.), Osmo Leppäniemi ja Mikko Viitala Esrin kansainvälisen käyttäjäkonferenssin yhteydessä heinäkuussa San Diegossa. Palkinnon luovutti Esrin pääjohtaja Jack Dangermond. 


Tutustu Porin kaupungin paikkatietoa hyödyntäviin palveluihin:


Lisätietoja:
Porin kaupunki, Timo Widbom, tietopalveluasiantuntija, puh. 044 701 1116, timo.widbom@pori.fi
Esri Finland, Jyrki Ahvonen, kuntamyynti, puh. 040 501 9120, jyrki.ahvonen@esri.fi

Porin kaupunki
Porin kaupunki on Suomen 11. suurin kaupunki, jossa on n. 85 000 asukasta. Pori on myös Satakunnan maakuntakeskus, ja maakunnassa asuu yhteensä n. 220 000 asukasta. Pori on Suomen johtavia tapahtumakaupunkeja sekä modernin yrittämisen ja opiskelijoiden kaupunki. Lisätietoja: www.pori.fi

Esri 
Esri on vuonna 1969 perustettu maailman johtava paikkatietoteknologian toimittaja, jonka pääkonttori sijaitsee Redlandsissa Yhdysvalloissa. Esrin ratkaisut ja palvelut auttavat asiakasta ymmärtämään toimintaansa liittyvät maantieteelliset vaikutukset ja tekemään näiden pohjalta entistä parempia tietoon perustuvia päätöksiä. Esrin tuotteita käyttää yli 75 % Fortune 500 -listan yrityksistä sekä julkishallinto laajalti ympäri maailman. Lisätietoja: www.esri.com

Esri Finland
Esri Finland Oy tarjoaa Esrin paikkatietoratkaisuja sekä paikkatiedon hyödyntämisen asiantuntijapalveluja Suomessa. Kanssamme menestymässä ovat muun muassa Puolustusvoimat, Fingrid, Maanmittauslaitos, Metsähallitus, Liikennevirasto ja Porin kaupunki. Lisätietoja: www.esri.fi