Laura Valojärvi Tivin Vaikuttajanaiset 50 -listalle

Laura Valojärvi, toimitusjohtaja, Esri Finland

Julkaistu 12.6.2026

Esri Finlandin toimitusjohtaja Laura Valojärvi on valittu Suomen teknologia-alan 50 vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon vuonna 2026.

Tivin lista nostaa esiin alan johtajia, uudistajia ja esikuvia, jotka vievät suomalaista ohjelmisto- ja teknologiasektoria eteenpäin.

”Olen kiitollinen tästä tunnustuksesta. Se kertoo siitä, että yhdessä tekemällä ja rohkeasti uudistamalla voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta”, Valojärvi kommentoi.

Laura Valojärvi on johtanut Esri Finlandia vuodesta 2018. Hänen johdollaan yhtiö on vahvistanut asemaansa johtavana paikkatieto-ratkaisujen tarjoajana sekä vauhdittanut digitaalisten palvelujen kehitystä niin julkisella sektorilla kuin yrityksissä. Esimerkkejä tästä ovat kaupunkikehityksen kokonaisratkaisu, vesihuollon ja sähköverkkoyhtiöiden omaisuudenhallinnan kokonaisratkaisut sekä puolustus- ja turvallisuusviranomaisten tiedonkeruu, analysointi ja tilannekuvajärjestelmät.  Aiemmin hän on mm. vastannut Telian yritystarjoamasta. Lisäksi Valojärvi on aktiivinen toimija alan verkostoissa. Hän on inspiroiva roolimalli niin teknologia-alan naisille kuin kaikille, jotka arvostavat vastuullista, selkeää ja ihmislähtöistä johtajuutta.

Onnea Laura – hieno ja ansaittu tunnustus!

Lisätietoa ja koko lista: Tekoälyn suunnannäyttäjä ja muita vaikuttajia – Keräsimme 50 teknologia-alan johtajanaisen listan, tässä he ovat!