27. syyskuuta 2024
Jämsän kaupunki ja Jämsän Vesi liikelaitos hankkivat Esri Finland Oy:ltä kattavan paikkatietoalustan kriittisen infran hallinnan ja Vesi liikelaitoksen tuottamien talousveden ja jäteveden puhdistamisen toimivuuden varmistamiseksi.
Yhteiskunnalle kriittiset kohteet ovat haavoittuvia ulkoiselle toiminnalle. Kesän aikana Suomessa on uutisoitu laajasti kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuneista vahingonteoista. Vesi- ja energia-alan toimijat ovat tehostaneet yhteistyötä viranomaisten kanssa ja kriittistä infraa sisältäviä aineistoja on kiihtyvällä tahdilla tallennettu digitaalisina. Epävarma geopoliittinen tilanne korostaa entisestään tarvetta tietoturvalliseen tietojen käsittelyyn, ylläpitoon ja hallintaan.
Jämsän kaupunki ja Jämsän Vesi liikelaitos hankkivat ArcGIS-paikkatietoalustan kesällä kiireellisenä suorahankintana. Hankinnalla Jämsä varmistaa kriittistä infrastruktuuria koskevan digitaalisen aineiston tietoturvallisen hallinnan ja häiriöttömän vesilaitoksen toiminnan. Hankinnan sopimuskausi on kolme vuotta.
”Kunta- ja vesilaitostoiminnassa käsitellään paljon tietoa, johon sisältyy ominaisuustietojen lisäksi tietoa kohteiden, omaisuuden, asioiden ja ilmiöiden sijainneista. Paikkatietoalustaratkaisu, jonka Esri Finland toimittaa Jämsän kaupungille, perustuu maailman johtavaan ArcGIS-paikkatietoteknologiaan. Skaalautuva ArcGIS-paikkatietoalusta on rakennettu nykypäivän tietoturvallisuus ja mahdolliset uhkakuvat huomioiden. ArcGIS-paikkatietoalusta on tiedonhallinta-alusta, joka tarjoaa Jämsän kaupungin ja Jämsän Vesi liikelaitoksen käyttäjille turvalliset, tehokkaat ja monipuoliset välineet tiedon käsittelyyn ja hallinnointiin. ArcGIS-paikkatietoalusta tarjoaa runsaan valikoiman no code -valmissovelluksia, jotka ovat valmiina käyttöön ja tarvittaessa konfiguroitavissa tarpeiden mukaan”, sanoo Esri Finlandin kuntaliiketoiminnan johtaja Antti Myllynen.
”ArcGIS-paikkatietoalusta on saatavilla SaaS-pilvipalveluna, omaan IT-ympäristöön asennettuna on-premise-toteutuksena tai edellä mainitut toteutustavat yhdistävänä hybridinä. Jämsälle toteuttavaan ratkaisuun voidaan yhdistää turvallisia tietolähteitä ArcGIS-alustan avoimien rajapintojen avulla. Mikäli Jämsän kaupunki ja Jämsän Vesi liikelaitos haluaisivat erilliset ArcGIS-ympäristöt, niin sekin olisi helposti toteuttavissa ja kuitenkin niin, että ympäristöt olisivat integroitavissa keskenään. Mahdollisissa kriisi- ja häiriötilanteissa sekä poikkeusolosuhteissa korostuvat tarpeet organisaatioiden väliseen yhteistyöhön ja tehokkaaseen tiedonkulkuun. Jämsän hankinta palvelee myös tällaisen ikävän vaihtoehdon toteutuessa, sillä ArcGIS-alusta on integroitavissa jopa kolmannen osapuolen, kuten turvaviranomaisten luotettuihin ArcGIS-ympäristöihin”, jatkaa Esri Finlandin verkkoliiketoimintajohtaja Ilkka Suojanen.
Jämsän kaupungin ja Jämsän Vesi liikelaitoksen hankintaan sisältyi myös Esri Finlandin toimittamaa asiantuntijatyötä kustannustehokkaan EAP-ohjelman (Enterprise Advantage Program) muodossa. Asiantuntija-apua voidaan hyödyntää käyttäjäkoulutuksiin ja konsultointitoimeksiantoihin kuten esimerkiksi aineistojen konvertointiin ArcGIS-paikkatietoalustalle. EAP-ohjelman vuosihintaan sisältyy myös nimetty tekninen neuvonantaja.
Lisätietoja:
Kuntaliiketoiminnan johtaja Antti Myllynen, Esri Finland Oy, p. 0400 852 100, antti.myllynen@esri.fi
Verkkoliiketoiminnan johtaja Ilkka Suojanen, Esri Finland Oy, p. 040 703 2009, ilkka.suojanen@esri.fi
Jämsän kaupunki ja Jämsän Vesi liikelaitos
Jämsä on vireä ja kehittyvä kaupunki keskellä Suomea, Päijänteen rannalla. Jämsässä yhdistyvät luonnonläheinen asuminen, monipuolinen harrastaminen sekä hyvät työ- ja opiskelumahdollisuudet.
Jämsä on pinta-alaltaan huomattavan laaja. Sen 1 824 neliökilometrin alueeseen mahtuu paljon mahdollisuuksia. Maa-aluetta Jämsän pinta-alasta on noin 86 % ja loppuosa eli 14 % sisävettä. Asukkaita Jämsässä oli vuoden 2023 lopussa 19 182.
Jämsän Vesi liikelaitos tuottaa yhdyskunnan ja sen kehittymisen edellyttämät vesihuoltopalvelut. Liikelaitos ylläpitää myös jätevesiverkostoa, jätevesipumppaamoja ja jätevesipuhdistamojaan toiminta-alueellaan. Himoksen matkailualueella vesi- ja viemärilaitostoimintaa hoitaa Himos-Infra Oy.
Jämsän rajanaapureina ovat Juupajoki, Jyväskylä, Keuruu, Kuhmoinen, Luhanka (vesiraja), Mänttä-Vilppula, Petäjävesi ja Orivesi.
Esri Finland
Esri on paikkatietoratkaisujen asiantuntija ja maailman johtava paikkatietoteknologiatoimittaja. Yhtiön asiantuntijoilla on vankkaa osaamista ja heitä yhdistää intohimo tuoda paikkatietoteknologian mahdollisuudet suomalaisten organisaatioiden sekä näiden asiakkaiden arkeen.
Esrin ratkaisut ja palvelut auttavat asiakkaita kehittämään toimintaansa ja saamaan hyötyjä käyttämällä päätöksenteossaan paikkatietoa ja paikkatietoanalytiikkaa. Ratkaisut mahdollistavat ajantasaiset tilannenäkymät, turvallisen tietomallipohjaisen tiedonhallinnan sekä sujuvan yhteistyön eri sidosryhmien kesken. Esri Finlandilla on ratkaisut asiakkaan omaan ympäristöön, TUVE- ja pilvipalveluympäristöihin sekä ylläpitopalvelut TL III ja TL IV-luokan ympäristöihin. Kattavat tuki-, ylläpito-, koulutus- ja konsultointipalvelut ovat tarjolla sekä lokaalisti että globaalisti.
Esrin 300 milj. € vuosittaiset tuotekehitysinvestoinnit sekä maailmanlaajuisen verkoston asiantuntemus ja kokemus auttavat suomalaisia organisaatioita menestymään ja rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta. Esri Finland on osa ruotsalaista OGRAFY Group -konsernia, jossa työskentelee yhteensä noin 200 paikkatiedon ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Lisätietoja: www.esri.fi