Skip to Content

Vuoden 2019 GIS-palkinto Alkolle

Alkolle vuoden 2019 GIS-palkinto


26. helmikuuta 2019

Esri Finland on myöntänyt vuoden 2019 GIS-palkinnon Alkolle. Palkinto myönnetään vuosittain Suomen Esri-käyttäjäpäivien yhteydessä organisaatiolle tai henkilölle, joka on toiminnassaan innovatiivisesti tai merkittävällä tavalla hyödyntänyt ja soveltanut paikkatietoa tai teoillaan muutoin tukenut paikkatiedon tunnettuutta ja hyödyntämistä Suomessa.

Palkinnon myöntämisen perusteena oli Alkon rohkea ote lähteä hyödyntämään modernia paikkatietoalustaa myymäläverkostonsa suunnittelussa ja uudistamisessa.

"Alkossa on ennakkoluulottomasti ja rohkeasti lähdetty etsimään paikkatiedon ja modernin paikkatietoalustan hyötyjä liiketoiminnalle”, perustelee Esri Finlandin toimitusjohtaja Laura Valojärvi.

”Alkossa on käytetty sijaintitietoa aikaisemminkin, mutta se on ollut manuaalista eli työlästä ja henkilösidonnaista. Nyt olemme rakentaneet paikkatietoalustan, johon kaikki sijaintiin liittyvät tiedot on kerätty. Näin tieto on kaikilla helposti ja yhdenmukaisesti käytettävissä”, kertoo Alkon liikepaikkapäällikkö Anna Sjöberg.


Alkolle myönnetyn GIS-palkinnon vastaanotti liikepaikkapäällikkö Anna Sjöberg (oik.) Helsingissä 30.–31.1.2019 järjestettyjen Esri-käyttäjäpäivien yhteydessä. Palkinnon luovutti Esri Finlandin toimitusjohtaja Laura Valojärvi.