Esri mukana edistämässä ympäristöasioita kansainvälisessä konferenssissa Riossa

18.06.2012 11:24:33

Euroopan ympäristökeskuksen (EEA), Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP), Yhdysvaltain maatalousministeriön (USDA) ja Yhdysvaltain ulkoministeriön kutsusta Esri osallistuu Yhdistyneiden Kansakuntien kestävän kehityksen (Rio +20) -konferenssin useisiin tärkeisiin oheistapahtumiin.
 
Konferenssi pidetään 20. - 22.6. Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Esri pyrkii edistämään paikkatietosuunnittelun käsitettä ja tukemaan kestävämpien kaupunkien suunnittelua.
 
"Pyrkimys tarjota kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja on ollut tärkeää Esrin ohjelmistojen kehittämisessä", toteaa Esrin pääjohtaja Jack Dangermond. "Meille on suuri kunnia tulla tunnustetuksi keskeisen teknologian tarjoajana ja ilo tulla tukemaan päätöksentekoa."
 
Rio +20 -konferenssissa maailman johtajat kirjoittavat poliittisen asiakirjan ja uusivat sitoutumistaan kestävään kehitykseen. Ennen konferenssia tuhannet hallitusten, yksityissektorin, kansalaisyhteiskunnan ja hallitustenvälisten järjestöjen edustajat osallistuvat oheistapahtumiin ja opiskelevat kestäviä teemoja ja tekniikoita.