Uudenmaan liitolle edistyksellinen internet-karttapalvelu
Uudenmaan liitto on ottanut käyttöön Esri Finlandin toimittaman kokonaan uudistetun internet-karttapalvelun, joka tarjoaa entistä parempia ja monipuolisempia kaava-asioita koskevia palveluja yksityisille kansalaisille, liiton sidosryhmille ja omille työntekijöille.
Liiton vanha 2000-luvun alussa rakennettu julkinen karttapalvelu oli tietohallintopäällikkö Jukka Hynnisen mukaan työläs ylläpitää eikä rasteripohjaisena sisältänyt ominaisuustietoja kaavakarttojen kohteista.
"Halusimme uudistaa karttapalvelumme, jotta pystyisimme palvelemaan paremmin kansalaisten ja yhteistyötahojemme tarpeita", hän kertoo.
Uuden järjestelmän avulla oli tarkoitus helpottaa maakuntakaavojen esittelyä, selailua ja palautteen antamista internetissä. Lisäksi liitto halusi mahdollisuuden esittää erilaisia kartta-aineistojaan rajatuille käyttäjäryhmille, kuten liiton omalle henkilöstölle ja ulkoisille sidosryhmille. Vanha karttapalvelu oli tarkoitettu vain julkiseen käyttöön.
Valmiiksi aikataulussa
Uudenmaan liitto kilpailutti järjestelmän kokonaistoimituksen keväällä 2009 ja valitsi toteuttajaksi Esri Finlandin kymmenen tarjoajan joukosta.
Esrin valinnassa painoivat Hynnisen mukaan muun muassa toimittajan varmuus, hinta-laatusuhde, teknisten vaatimusten täyttyminen sekä Adobe Flex-teknologialla liiton oman ulkoasun mukaisesti räätälöity julkisen palvelun käyttöliittymä, jonka Esri pystyi toteuttamaan.
Yksi valintakriteereistä oli myös se, että Uudenmaan liitto pystyy itse tekemään ArcGIS Server -paikkatietoalustan päälle rakennetun järjestelmän jatkokehitystä olematta sidoksissa Esriin toimittajana.
"Voimme kehittää järjestelmää täysin itsenäisesti tai ottaa avuksemme minkä tahansa konsultin, koska meillä on täydet oikeudet lähdekoodiin", Hynninen toteaa.
Toteutusprojekti alkoi hänen mukaansa elokuussa 2009, yhteistyö Esrin kanssa sujui hyvin, ja projekti päättyi aikataulun mukaisesti marraskuussa. Julkinen palvelu meni tuotantoon tammikuussa 2010.
Kansalaisille paremmat vaikutusmahdollisuudet
Uudessa julkisessa internet-palvelussa kaikki Uudenmaan liiton tekemät kaavat - niin hyväksytyt kuin valmisteilla olevat - ovat selailtavissa samassa näkymässä. Kaavat ovat palvelussa nähtävissä ympäri vuoden eivätkä vain kuukauden, jonka uusi kaava on yleensä esillä virallisilla ilmoitustauluilla palautteen antamista varten.
"Tämä mahdollistaa vaikuttamisen kaavatyön aikana, koska aineistot vireillä olevista kaavoista ovat jatkuvasti nähtävillä. Käyttäjät voivat myös nähdä sekä vahvistetun että vireillä olevan kaavan ja vertailla niitä keskenään", suunnittelupäällikkö Kaarina Rautio toteaa.
Kaavakohdetta näpäyttämällä ruudulle aukeavat kohteen ominaisuustiedot, joista on vielä linkki tarkempiin kaavamerkintämääräyksiin. Se helpottaa lisätietojen löytämistä kaavakohteista.
Kuntahakutoiminnon avulla käyttäjän on helppo löytää koko maakuntaa koskevasta kaavasta omaa kuntaansa koskeva osa. Käytettävissä on myös työkaluja muun muassa etäisyyksien ja pinta-alojen mittaamista varten, ja karttanäkymän voi tulostaa paperille tai tallentaa PDF-tiedostona.
Vireillä olevasta kaavasta voi antaa palautetta kirjoittamalla viestinsä sitä varten avattavaan kenttään. Samaan aikaan käyttäjä voi yhä katsoa kaavakarttaa ja liikkua kartalla.
Jos palaute annetaan virallisena palauteaikana, se tallentuu suoraan järjestelmän tietokantaan ja lähtee sähköpostiviestinä Uudenmaan liiton kirjaamoon virallisena palautteena. Muina aikoina palautetta ei lähetetä kirjaamoon, mutta tallennetaan edelleen tietokantaan.
Palaute voi koskea koko kaavaa tai jotain tiettyä yksityiskohtaa, jonka sijainnista voi klikkaamalla tehdä sijaintimerkinnän kartalle.
"Me voimme esittää tietokannasta suoraan kartalle, mihin kohteisiin palautteita on annettu tai vaikkapa tehdä sisäisen palvelun, joka näyttää meille käytännössä reaaliajassa, mihin kohtiin palautteita on annettu", Hynninen toteaa.
Koska palautteen antaminen internet-palvelun kautta on tehty hyvin helpoksi, Rautio uskoo, että se lisää kansalaisten osallistumista.
"Viranomaistenhan on hyvä tietää, mitkä vireillä olevassa kaavassa ovat kiperiä paikkoja kansalaisille", hän sanoo.
Paikkatieto entistä laajempaan käyttöön 
Liiton omilla työntekijöillä oli aiemmin nähtävillä vain kuvaukset liiton kaikista paikkatieto-aineistoista. Jos työtekijät halusivat käyttöönsä aineistoja, heidän täytyi tilata ne joltakulta liiton muutamasta paikkatieto-asiantuntijasta.
Kuvateksti:
Jukka Hynnisen (vas.), Kaarina Raution ja Mika Laitisen mukaan Esri-ratkaisu tarjoaa julkisen internet-palvelun lisäksi mahdollisuudet hyödyntää paikkatietoa entistä laajemmin myös Uudenmaan liiton omien työntekijöiden ja sidosryhmien parissa.
"Nyt tärkeänä tavoitteena on saada runsaat paikkatietoaineistomme paremmin kaikkien käyttöön", paikkatietosuunnittelija Mika Laitinen sanoo.
Esimerkiksi kaavakarttoihin voidaan talon sisäisessä intranet-palvelussa laittaa enemmän tietoa kuin julkisen palvelun puolella on.
Aineistojen katselun lisäksi oma henkilöstö pystyy helppokäyttöisen selainkäyttöliittymän avulla myös itse tekemään erilaisia perustulosteita tai teemakarttoja vakioidun ulkoasun mukaisesti sen sijaan, että joutuisivat tilaamaan ne paikkatietoasiantuntijoilta.
Vastaavasti myös ulkoisille yhteistyötahoille, kuten jäsenkuntien virkamiehille, pystytään tuottamaan salasanasuojattuja ekstranet-palveluja. Heille voidaan esimerkiksi tarjota nähtäville maakuntaliiton valmisteluaineistoja kommentoitavaksi.
Kuntien suunnittelijaryhmät voivat toimittaa kommenttinsa liitolle karttapohjaisesti ja muun muassa digitoida selainkäyttöliittymän avulla suoraan kartalle aluerajauksia, kohteita tai viivoja.
"Paperitulosteita ei tarvitse lähetellä edestakaisin, vaan asiat saadaan hoidettua sähköisesti", Laitinen toteaa.
Alkuvaiheessa liiton omalle henkilöstölle ja sidosryhmille on tarjottu lähinnä aineistojen katselu- ja selailumahdollisuuksia. Järjestelmä kuitenkin mahdollistaa Hynnisen mukaan paljon muutakin ja skaalautuu erilaisiin tulevaisuuden tarpeisiin.
"Vanha järjestelmämme oli täysin jäykkä. Mikä siihen oli kerran koodattu, se oli siinä. Sille ei voinut tehdä yhtään mitään", hän kertoo.
(Artikkelin pidempi versio julkaistu Esri Finland -asiakaslehden numerossa 1/2010)