Paikkatiedosta runkopalvelu Puolustusvoimille

Puolustusvoimat rationalisoi laajassa hankkeessa tietohallintoaan. Yksi ensimmäisistä ylhäältä päin käsketyistä ratkaisuista TIERA-hankkeessa oli Esrin valinta Puolustusvoimien paikkatietoalustaksi. Paikkatiedosta muodostetaan Puolustusvoimille kriittisen tärkeää runkopalvelua sekä hallinnolliseen että operatiiviseen toimintaan.


Valtionhallinnossa yleisesti käyttöön otetun tulosohjauksen myötä myös Puolustusvoimissa luovuttiin 1990-luvun aikana pikku hiljaa lähes kaikista keskitetyistä tietojärjestelmistä. Yksiköt alkoivat jopa joukko-osastotasolla kehittää ja hankkia omia ratkaisujaan.halonen_web.jpg

"Lopputulos tästä oli, että Puolustusvoimilla oli käytössä 300-400 erilaista tietojärjestelmää. Sovelluksia oli eri versioineen yli 5 500", Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäosaston päällikkö, eversti Kyösti Halonen kertoo.

Samalla oli käynyt myös niin, että Puolustusvoimien rauhanaikaiset hallinnolliset tietojärjestelmät ja kriisiajan operatiiviset johtamisjärjestelmät olivat siinä määrin sekoittuneet keskenään, että niitä ei voinut enää oikein erottaa toisistaan.

Kuvateksti: Tietohallintoa rationalisoidessaan Puolustusvoimat päätti eversti Kyösti Halosen mukaan korvata aiemmin käyttämänsä useat eri paikkatietoratkaisut yhdellä järjestelmällä, joksi se valitsi Esrin.

Palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin

Käytännössä TIERA-hanke on Halosen mukaan merkinnyt muun muassa sitä, että Puolustusvoimien hallinnollinen ja operatiivinen it-ympäristö on päätetty erottaa toisistaan, jotta toiminnan kannalta välttämättömät järjestelmät kyetään turvaamaan kriisitilanteessa.

Puolustusvoimien it-arkkitehtuuri on suunniteltu TIERA-hankkeessa kokonaan uusiksi. Rakenteilla on kansallisesti ja kansainvälisesti yhteensopiva ja avoimiin standardeihin perustuva palvelukeskeinen arkkitehtuuri (SOA), jossa käytetään pääasiassa valmisohjelmistoja.

"Periaatteessa kaikki sovellusohjelmistot pyritään valitsemaan niin, että hallinnollinen ja operatiivinen ympäristö voivat käyttää samoja ohjelmistoja, mutta ympäristöjä ei vaan kytketä yhteen. Esimerkiksi saman Esri-järjestelmän tuottamaa paikkatietoa käytetään kummassakin ympäristössä", Halonen kertoo.

Erilaisten tietojärjestelmien määrä on tarkoitus pudottaa noin sataan ja sovellusten määrä aluksi alle viiteen sataan.

Puolustusvoimissa on myös siirrytty liike-elämästä tuttuun tilaaja-tuottaja-malliin. Sen avulla tietohallintoon tuodaan Halosen mukaan kustannustietoisuutta, jota aikaisempi toimintatapa ei synnyttänyt.

Yhteensopiva paikkatietojärjestelmä

TIERA-hankkeessa Puolustusvoimien päätoimittajia ovat olleet arkkitehtuurin muotoilussa Accenture, liiketoimintamallin kehittämisessä Deloitte, siirtoverkon uudistamisessa Sygate ja Siemens, hallinnollisessa ympäristössä Fujitsu Services ja operatiivisessa ympäristössä IBM. Materiaali- ja resurssienhallinnan on toimittanut SAP ja tietokantaratkaisut Oracle.

Esrin Puolustusvoimat valitsi paikkatietojärjestelmäkseen Halosen mukaan yhtenä ensimmäisistä TIERAn hengessä tehdyistä ylhäältä päin käsketyistä ratkaisuista. Aiemmin Puolustusvoimilla oli useita eri järjestelmiä paikkatiedon hallintaan, mutta nyt tilalle haluttiin jo kustannustehokkuudenkin vuoksi yksi ja sama ratkaisu kaikille.

"Pyrimme myös arvioimaan, mikä olisi mahdollisimman yhteensopiva paikkatietojärjestelmä, jota me voisimme käyttää yhdessä muiden tietojärjestelmiemme kanssa. Kun tietoja vaihdetaan järjestelmien kesken, paikkatieto on perustietoa, jota tarvitaan lähes aina."

Paikkatieto kaikkien käyttöön

Paikkatieto on Halosen mukaan Puolustusvoimille kriittistä tietoa yhtä hyvin operatiivisessa kuin hallinnollisessakin toiminnassa.

"Lähes jokaiseen asiaan täytyy jollakin tarkkuudella liittää tieto sijainnista. Se on meillä keskeisessä asemassa aivan kaikessa tiedonkäsittelyssä", hän korostaa.

Niinpä paikkatiedosta rakennetaankin Halosen mukaan Puolustusvoimien uudessa SOA-arkkitehtuurissa yhtä runkopalvelua, joka on kaikkien käytettävissä läpi organisaation. Kaikkien muiden tietojärjestelmien tulee pystyä toimimaan yhteistyössä paikkatietojärjestelmän kanssa.

"Kun jokin sovellus tai järjestelmä tarvitsee paikkatietoa, se kysyy sitä Esriltä. Näin siitä tulee kaikille yhteinen palvelu, ja mitä näkymättömämpi se on loppukäyttäjille, sitä parempi. Operatiivisessa ympäristössä suurin osa käyttäjistä käyttää sitä tietämättään."

(Artikkelin pidempi versio julkaistu ESRI Finland uutisissa numerossa 2/06)

Yhteenveto

Haaste
Puolustusvoimat on halunnut rationalisoida it-ympäristöään, joka on koostunut 300-400 erilaisesta tietojärjestelmästä ja yli 5 500 sovelluksesta eri versioineen. Ympäristössä hallinnolliset järjestelmät ja kriisiajan operatiiviset johtamisjärjestelmät ovat sekoittuneet keskenään niin, että niitä ei ole voitu enää erottaa toisistaan.

Ratkaisu
Hallinnollinen ja operatiivinen ympäristö on päätetty erottaa toisistaan. Esimerkiksi Esriä käytetään molemmissa ympäristöissä, mutta niitä ei kytketä yhteen. Tietojärjestelmien ja sovellusten määrää vähennetään ratkaisevasti. Esri on valittu Puolustusvoimien ainoaksi paikkatietojärjestelmäksi, kun järjestelmiä aiemmin oli useita.

Hyödyt
Puolustusvoimien it-kustannukset ja it-henkilöstön määrä pyritään jäädyttämään vuoden 2004 tasolle. Välttämättömät järjestelmät kyetään turvaamaan kriisitilanteissa. Paikkatiedosta saadaan Puolustusvoimien runkopalvelu, joka on kaikkien käytettävissä läpi organisaation ja toimii yhteistyössä kaikkien muiden tietojärjestelmien kanssa.