Avoin työpaikka: Solution Architect

30. kesäkuuta 2017

Paikkatietoteknologian hyödyntäminen liiketoiminnan kehittämisessä on voimakkaassa kasvussa ja tässä kasvumarkkinassa olemme selkeä markkinajohtaja. Haemmekin nyt kahta liiketoimintaorientoitunutta ratkaisuarkkitehtiä toimitustiimiimme työskentelemään eturintamassa Esrin uusimpien ratkaisujen kanssa. Yhdessä kollegoidesi kanssa muodostatte Suomen kovimpien ArcGIS-arkkitehtien tiimin. 

Tehtävässäsi olet avainroolissa vahvistamassa osaamistamme alati kasvavien asiakaskohtaisten ratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhdistät sopivalla tavalla perinteisen on-premise -maailman ja pilviratkaisut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi älykkäällä kerrosarkkitehtuuriajattelulla. Olet asiakasrajapinnan taitaja ja elementissäsi suunnitellessasi ja toimiessasi toteutuksissa technical lead ja/tai scrum master -rooleissa. Et myöskään pelkää laittaa käsiäsi saveen esimerkiksi valmisratkaisuja konfiguroiden.

Meillä osallistut projektien myyntivaiheessa tarjouksien tekemiseen, ja ennen kaikkea olet väkevästi mukana muokkaamassa ja mallintamassa tapojamme työskennellä. Työsi on tavoitteellista, ja sitä ohjaa vahvasti halumme tuottaa arvoa asiakkaillemme optimoiduilla ratkaisuilla. Tulet myös saamaan omat teknologiset vastuualueesi.

Sinun matkasi kanssamme

Paikkatiedon löytöretkeilijöinä meillä on melkein velvollisuus kartoittaa vaihtoehtoisia reittejä ja mennä rohkeasti kohti tuntematonta. Niinpä meille on tyypillistä tarttua rohkeasti mahdollisuuksiin sekä haasteisiin ja tinkimättömästi etsiä parhaita ratkaisuja niin asiakkaillemme kuin itsellemme. Teemme tämän yhdessä, toisiimme luottaen ja tiukoissa paikoissa toisiimme myös nojaten. Meillä ei vallitse korporaatioilmapiiri, eikä tekemistämme ohjaa proseduurimanuaalit tai pelkät eurot. Näiden sijaan meillä on avoin ja kannustava ilmapiiri sekä lupa vaikuttaa ja välittää toisistamme.

Tiimi, johon tulet, on tällä alalla ihan ehdoton ykkönen Suomessa. Se ei räisky eikä pauku, vaan tekee hommansa ja pitää lupauksensa. Kantapäitä on aikanaan koeteltu, kun oppirahat on maksettu, mutta nyt nautitaan opeista ja yhdessä tekemisestä sekä kehittymisestä. Matkamme karttatalosta ohjelmistotaloksi ei ole kuitenkaan vielä maalissaan, ja tulemalla tässä kohtaa matkaamme ehdit vielä hyvin vaikuttamaan siihen, miten tulemme jatkossa asioita tekemään ja kompetenssiamme kehittämään. Langat ovat omissa käsissäsi.

Mitä se sitten vaatii?

Haemme tähän tehtävään osaajia, joilla on kokemusta nykyaikaisten arkkitehtuurien rakentamisesta. Tehtävässä on varmasti hyötyä, mikäli sinulla on jo aiempaa kokemusta valmisohjelmistoista. Etkä varsinkaan vierasta niiden kanssa työskentelyä, vaan ymmärrät, kuinka niistä kootaan toimivia ratkaisuja. 

Tehtävässä menestyminen vaatii mielestämme myös seuraavaa:
  • Taidat kustannustietoiset, hyvin dokumentoidut toteutukset - vierastat siis himmeleitä ja kyhäelmiä
  • Asiakaslähtöisen ajattelun taitoa sekä valmiutta auttaa myyntiämme
  • Taitoa kuunnella ja ohjata muita sekä rohkeutta tarttua toimeen ja tehdä muutosaloitteita
  • Halua menestyä, uudistua ja saavuttaa asioita yhdessä tekemällä

Kiinnostuitko edellä lukemastasi? 

Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään paikkatietoon liittyvien palveluiden parissa, olisi hienoa keskustella kanssasi lisää, millaisen roolin sinulle meillä voisimme rakentaa. Arkkitehtitiimimme vetäjä Juha Haanperä tai HR-asiantuntijamme Riikka Sand jatkavat mielellään tästä kanssasi. Juhan tavoitat puhelimitse 050 550 9006 tai sähköpostitse juha.haanpera@esri.fi. Riikan saat kiinni elokuussa työaikana numerosta +46 72 050 3651 tai sähköpostitse riikka.sand@esri.se.

Hakuohjeet

Mikäli olet suoraan valmis hakemaan tehtävään, laita motivaatiostasi kertova hakemuksesi ja CV:si sähköpostitse osoitteeseen tyopaikat@esri.fi. Hakuaika tehtävään päättyy 27.8.2017

Esri Finland Oy toimii Suomessa Esrin ArcGIS-tuotteiden edustajana ja paikkatietoon liittyvien palveluiden toimittajana. Tarjoamiemme ratkaisujen ja palvelujen avulla asiakkaamme pystyvät ymmärtämään toimintaansa liittyvät maantieteelliset vaikutukset ja kääntämään tämän ymmärryksen edukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaamme pystyvät tekemään järkevämpiä päätöksiä analysoimalla toimintansa kannalta keskeistä dataa paikkatiedon avulla sekä käsittelemällä tätä tietoa visuaalisesti kartalla  - missä, milloin ja millä laitteella tahansa. Olemme osa ruotsalaista S-Group -konsernia, jonka palveluksessa työskentelee yhteensä noin 250 paikkatiedon ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Liettuassa.